Tatuointiflashin historia: merimiehistä digitaaliseen löytämiseen
Merimiesten taikauskosta studion seinällä oleviin flash-arkkeihin ja digitaaliseen löytämiseen: miten flash on muokannut tapaa, jolla ihmiset valitsevat tatuointinsa.
Ennen Instagramia, ennen verkkoportfolioita ja ennen kuin tatuoijat pystyivät esittelemään töitään koko maailmalle, oli seinä.
Tatuointistudioissa piirrosarkit esittelivät kaikkea ankkureista ja kotkista ruusuihin, pääkalloihin, pin-up-tyttöihin ja myyttisiin olentoihin. Asiakkaat selailivat niitä, valitsivat kuvan ja päättivät, mitä halusivat kantaa iholla.
Näitä piirroksia kutsuttiin tatuointiflashiksi. Niistä tuli yksi perinteisen tatuointikulttuurin tunnistettavimmista osista. Mutta niiden historia on paljon muutakin kuin valmiita kuvia. Siinä on merimiehiä, kiertäviä taiteilijoita, liikkeenharjoittajien kekseliäisyyttä ja visuaalinen kieli, joka matkusti merten yli.
Merimiehet, taikausko ja tarinat iholla
Kauan ennen kuin flash-arkeista tuli yleisiä amerikkalaisissa studioissa, merimiehillä oli jo tunnistettava symbolien kokoelma.
Ankkuri saattoi kuvata yhteyttä mereen. Laiva saattoi muistuttaa vaikeasta matkasta. Pääskynen merkitsi perinteisesti 5 000 purjehdittua meripeninkulmaa, joten kaksi pääskystä saattoi merkitä 10 000 peninkulmaa merellä.
Joillakin symboleilla oli oudompi alkuperä. Sika- ja kukkotatuointi on yksi epätavallisimmista esimerkeistä. Merimiehet panivat joskus sian toiseen jalkaan ja kukon toiseen uskoen, että kuvat suojelisivat hukkumiselta.
Yhdysvaltain laivaston perintösivujen mukaan taikausko voi periytyä purjelaivojen ajalta, jolloin sikoja ja kukkoja kuljetettiin laivoilla puulaatikoissa. Jos alus upposi, laatikot saattoivat kellua, joten eläimet olivat harvoja eloonjääneitä. Tämä on kansanomainen selitys eikä dokumentoitu tosiasia, mutta tatuoinnista tuli eräänlainen onnentuoja. [1]
Nämä kuvat eivät olleet pelkkää koristetta. Ne kertoivat kokemuksesta, identiteetistä, uskomuksista ja joskus merimiehen koko suhteesta mereen.
Kun laivat liikkuivat satamasta toiseen, tatuointiperinteet kulkivat mukana.
Kun tatuointikuvista tuli liiketoimintaa
1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa ammattimainen tatuointi kehittyi satamakaupungeissa ja kaupallisissa studioissa.
Yksi flashin kehitykseen ja levittämiseen yhdistetyistä henkilöistä on Lewis Alberts, jota kutsuttiin usein nimellä "Lew the Jew". Hänen piirroksensa ja painetut arkkinsa auttoivat tekemään kuvat saataville myös omien studioidensa ulkopuolisille tatuoijille. Lähteet eroavat siinä, milloin hänen flash-arkkinsa tarkalleen ilmestyivät, mutta hänen roolinsa niiden levittämisessä tunnustetaan laajasti.
Sen sijaan että jokaisen taiteilijan olisi pitänyt luoda jokainen kuva alusta, flash-arkkeja voitiin ostaa, esitellä ja käyttää uudelleen. Tatuoijat saattoivat myös vaihtaa kuvia keskenään ja laajentaa asiakkaidensa valikoimaa.
Näin syntyi jotakin varhaisen visuaalisen verkoston kaltaista tatuointistudioiden välille.
Tälle oli käytännöllinen syy. Monilla asiakkailla, erityisesti merimiehillä, oli satamassa vähän aikaa. Seinällinen valmiita kuvia mahdollisti nopean valinnan sen sijaan, että olisi vietetty tunteja täysin yksilöllisen kuvan pohtimiseen.
Järjestelmä teki tatuoinnista myös helpommin lähestyttävää taiteilijoille, jotka halusivat perustaa yrityksen tuottamatta kokonaista katalogia itse. [2]
Percy Waters ja katse tatuoijan mieleen
Yksi kiehtovimmista historiallisista kokoelmista kuuluu Percy Watersille, detroitilaiselle tatuoijalle, joka työskenteli 1900-luvun alussa.
The Henry Ford -museo säilyttää poikkeuksellista kokoelmaa hänen aineistostaan. Siihen kuuluu flash-portfolio, jossa on noin 277 täysvärististä akvarellikuvaa, sekä alkuperäisiä luonnoksia.
Piirroksissa on kukkia, sydämiä, purjelaivoja, muotokuvia, eläimiä, lohikäärmeitä, uskonnollisia hahmoja ja onnensymboleja. Jotkin ovat tuttuja perinteisen tatuoinnin aiheita; toiset heijastavat aikakauden populaarikulttuuria ja mielikuvitusta.
Kokoelmasta tekee erityisen kiinnostavan se, että se antaa vilkaisun siihen, miten tatuoija työskenteli: ensimmäisistä ideoista paperilla asiakkaille esiteltyihin viimeisteltyihin kuviin. Se osoittaa tatuoinnin kehittyvän ammattimaiseksi alaksi, jolla on oma visuaalinen kulttuurinsa. [3]
Cap Coleman ja tatuointistudio galleriana
Toinen tärkeä hahmo oli August "Cap" Coleman, joka avasi studionsa Norfolkissa Virginiassa noin vuonna 1918.
Norfolk oli vilkas satama, joten se oli luonteva paikka tatuointiliikkeelle, joka palveli merimiehiä ja muita matkailijoita.
Tatuointiliike West Main Streetillä, Norfolk, Virginia, 1941. Kuva: John Vachon, Library of Congress.
Colemanin töitä säilytetään The Mariners' Museumissa. Erityisen kiinnostava teos on museon vuonna 1936 tilaama suuri akvarelliarkki nimeltä Designs of the Tattooers Art. Museolla on myös valokuvia hänen liikkeensä julkisivusta samalta vuodelta, ikkunat täynnä flash-arkkeja. Tatuoijat käyttivät siis jo visuaalista markkinointia houkutellakseen asiakkaita kauan ennen sosiaalista mediaa.
Colemanin ura osoittaa myös, kuinka haavoittuvia tatuointiliikkeet saattoivat olla paikallisille säännöksille. Toisen maailmansodan jälkeen Norfolk kielsi tatuoinnin, ja Coleman ja muut tatuoijat joutuivat lähtemään kaupungista. [4]
Seinältä puhelimeen
Vuosikymmenten ajan flash-arkit olivat keskeisiä tapa, jolla tatuointistudiot esittelivät töitään. Ne ripustettiin seinille, niitä vaihdettiin taiteilijoiden kesken ja joskus niitä kerättiin alkuperäisinä taideteoksina.
Nykyään tatuointien löytäminen tapahtuu toisin. Ihmiset selaavat Instagramia, digitaalisia portfolioita ja verkkoalustoja ja etsivät usein tiettyä tyyliä tai taiteilijaa ennen yhteydenottoa.
Mutta perusajatus ei ole kadonnut: ihmiset löytävät edelleen tatuointeja katsomalla kuvia.
InklouMatch tuo tämän perinteen digitaaliseen ympäristöön Match flashin kautta -toiminnolla. Asiakkaat voivat selata flash-kuvia kaupungin mukaan, merkitä pitämänsä ja löytää kuviin liittyvät tatuoijat.
Sen sijaan että valitsisi studion seinällä olevasta arkista, asiakas voi nyt löytää eri taiteilijoiden töitä ja löytää jonkun, jonka visuaalinen tyyli sopii hänen kiinnostuksenkohteisiinsa.
Teknologia on muuttunut, mutta suhde on tuttu. Piirros herättää huomion, synnyttää kiinnostuksen tiettyä taiteilijaa kohtaan ja voi olla tatuoinnin lähtökohta.
Percy Watersin akvarelliluonnoksista digitaalisiin flash-kokoelmiin: tatuointiflashin historia on myös historiaa siitä, miten taiteilijat tekevät työstään näkyvää.
Seinästä on tullut näyttö. Piirroksen, taiteilijan ja sen kantajan välinen yhteys on edelleen tatuointikulttuurin ytimessä.
Lähteet
1. U.S. Naval History and Heritage Command, "Sailors' Tattoos" (history.navy.mil, Customs and Traditions).
2. Tattoo Archive, "Lewis 'Lew the Jew' Alberts" (tattooarchive.com/history/alberts_lew_the_jew.php).
3. The Henry Ford, "An Artist with the Needles" (thehenryford.org/collections/explore/articles/tatoo-history-at-thf).
4. The Mariners' Museum, Designs of the Tattooers Art, August "Cap" Coleman, 1936, luettelonro 1936.166.20 (marinersmuseum.org/2020/10/tattooinga-dead-art/).